Talvisodan (30.11.1939 – 13.3.1940) Suomussalmen ratkaisevat taistelut käytiin 30.11.1939 – 10.1.1940. Tämän jälkeen käytiin rajan pinnassa muutamia pieniä kahakoita, joista merkittävin oli puna-armeijan vuosipäivänhyökkäys 21. – 23.2.1940 Raatteeseen. Sotatoimialueeseen kuului lähes koko itäinen osa Suomussalmesta, lähinnä tieurat Juntusranta-Kiannanniemi-kirkonkylä-Raate.
Sota syttyy
Sodan syttyessä Su.HK:sta muodostettu Erillinen Pataljoona 15 (Er.P 15) joutui ottamaan vastaan Neuvostoliiton 163. Divisioonan (n. 17 000 miestä) hyökkäyksen. Kunnan pohjoisosassa Juntusrannan Lehtovaarassa hyökkäsivät Jalkaväkirykmentit (JR) 81 ja 662 ja Raatteessa JR 759. Neuvostodivisioonan ensimmäinen tavoite oli Suomussalmen kirkonkylä, jonka jälkeen aikomus oli jatkaa kohti Oulua ja katkaista Suomi sen kapeimmalta kohdalta.
Talvisodan taistelujen kulku – viivyttäen kohti Suomussalmen kirkonkylää
Neuvostojoukkojen aloittaessa hyökkäyksensä 30.11. aamulla oli Raatteen vartiolla vain pari ryhmää. Osasto vetäytyi lyhyen kahakan jälkeen Myllypuron viivytyslinjalle, jossa puolustuksessa oli pari kiväärijoukkuetta miehiä. Neuvostoliittolaisten jatkaessa hyökkäystä ja ryhtyessä saartamaan viivytysasemia suomalaiset vetäytyivät n. kello 15.00 Purasjoki-linjan läpi Likoharjun taloon lepäämään. Menetykset taisteluissa rajoittuivat muutamaan haavoittuneeseen. Purasjoki-linja miehitettiin kirkonkylästä saapuneilla apuvoimilla, joita oli neljä kiväärijoukkuetta vahvennettuina 8 konekiväärillä ja kranaatinheitinosastolla. Yksi joukkue oli reservinä.
Puraksen suunnalla, Jänismaalla oli yksi kiväärijoukkue, kaksi pioneeriryhmää, konekivääripuolijoukkue, pataljoonan kaasunsuojeluelin ja neljä rajavartiomiestä. Kuhmon tien suunnalla oli kaksi joukkuetta ja pioneeriryhmä. Pioneerit räjäyttivät Kattilakosken sillan illalla.
Joulukuun 1.-3. päivinä käytiin menestyksekkäät torjuntataistelut tien läheisyydessä, mutta uhka kasvoi Puraksen suunnalta, jonne jouduttiin siirtämään lisäjoukkoja. 3.12. neuvostojoukot hyökkäsivät tykistön ja heittimistön tukemina puolustuslinjaa vastaan.
Iltapäivän ensi tunteina hyökkääjien onnistui kiertää puolustusasema pohjoisesta, mutta tilanne saatiin selvitetyksi. Uhkaavan tilanteen johdosta Purasjoki-linja jouduttiin kuitenkin 3. – 4.12. jättämään. Joulukuun 3. päivänä Suomussalmelle oli saapunut lisäjoukkoja Kajaanista, mm. Kenttätäydennysprikaatin IV pataljoona.
Mattilan maastossa (n. 10 km Purasjoelta länteen) oli seuraava puolustuslinja. Tähän Kokkojärven-Teerisen-Pyöreäisen kapeikkoon saatiin aikaan jo huomattavasti vahvempi miehitys kuin oli ollut Purasjoella. Suomalaisilla oli jo niin paljon joukkoja, että voitiin ryhtyä 5.12. vastahyökkäykseen. Hyökkäys oli kuitenkin keskeytettävä illansuussa, ja joukot palasivat Mattilan linjalle 6.12.kuluessa.
SA-kuva
Raatteen tiellä taistellaan
Kun taistelut kirkonkylästä pohjoiseen olivat kääntyneet suomalaisten eduksi, Siilasvuo keskitti kaikki irti saatavat voimansa Raatteen tielle, joka oli neuvostoliittolaisten hallussa Kuomanjoelta Likoharjulle. Pääosa neuvostojoukoista oli HAUKILAN MAASTOSSA.
Siilasvuon suunnitelma oli jälleen yksinkertainen ja selväpiirteinen: neuvostojoukkojen yhteydet rajan taakse oli katkaistava, joukot oli paloiteltava osiin ja syntyneet motit tuhottava. Suunnitelman toteuttamiseksi avattiin Alanteenjärven – Vuokkijärven jäälle autotie, jota käytettiin joukkojen keskittämisessä ja niiden huoltamisessa.
Siilasvuon joukkojen hyökkäys alkoi vuoden 1940 alussa. Hyökkäyksen painopiste suunnattiin Haukilaan, mihin hyökättiin sekä etelästä että pohjoisesta. Raatteen tie saatiinkin katkaistua Haukilan itäpuolella. Samaan aikaan tuhottiin Haukilan kaakkoispuolella Sanginlammilla ja Eskolassa Kuhmon tien suunnassa olleet neuvostojoukot. Passiivisina asemissaan pysyneet neuvostojoukot olivat joutumassa saarroksiin HAUKILAN, KARILAN, TYYNELÄN ja MATTILAN alueilla.
Raatteen ratkaisutaistelut alkoivat 5.1.1940. Rajan tuntumassa suomalaiset hyökkäsivät tielle Raatteen vartion maastossa noin komppanian voimin ja sen länsipuolella noin pataljoonan voimin Likoharjuun, joka saatiin vallatuksi useiden yritysten jälkeen.
Purasjoen silta tuhotuksi seuraavana päivänä. Samaan aikaan Siilasvuon soturit hyökkäsivät myös Kokkojärven ja Teerisen kannakselle. Kaikki nämä taistelut nopeuttivat ratkaisua, joka tapahtui Haukilassa neuvostojoukkojen tuhoutuessa suomalaisten hyökätessä.
44. Divisioonan kolme rykmenttiä olivat sulloutuneena hyvin suppealle alalle. Kun tie idempänä oli katkaistu, olivat neuvostoliittolaiset käytännöllisesti katsoen motissa. Ainoa heikompi suunta oli Puraksen suunta, mutta sekin saatiin tukittua. Haukilan motin, samoin koko Raatteen suunnan mottien, ankarat tuhoamistaistelut käytiin 5. – 7.1.1940.
Jäljellä oli enää alueen puhdistus, ja 10.1.1940 iltaan mennessä taistelut Suomussalmella olivat päättyneet. Neuvostojoukkojen läpimurto länteen oli epäonnistunut.
Tämän jälkeen Suomussalmella oli ainoastaan partiointia ja kahakoita, joista suurin oli neuvostojoukkojen kolmella pataljoonalla suorittama hyökkäys puna-armeijan vuosipäivän johdosta 21. – 23.2.1940 Raatteeseen. Pääosa Siilasvuon joukoista siirrettiin Kuhmon rintamalle ja Laatokan Karjalaan, missä ne joutuivat erittäin ankariin taisteluihin.
Rauha astui voimaan 13.3.1940 klo 11.00. Rajan kulku Suomussalmella säilyi ennallaan. Tappiot olivat molemmin puolin huomattavat: neuvostodivisioonat menettivät kaatuneita noin 23.000 miestä, ja suomalaiset noin 800 miestä.
SA-kuva
Suomussalmen pitäjän rakennukset poltettiin sitä mukaa, kun suomalaiset joutuivat peräytymään. Pahinta tuhoa kärsivät hyökkäysurina olleiden teiden varret – Raatteen tie, Suomussalmen kirkonkylästä Kuusamoon johtava tie Piispajärvelle saakka sekä Juntusranta ja sen ympäristö. Lisäksi poltettiin Ylä- ja Ala-Vuokki, Saarivaara, Kuivajärvi ja Marjokylä. Kaiken kaikkiaan Suomussalmen kunnan alueella poltettiin n. 270 taloa. Tuhojen rahallista arvoa ei voida mitata.
Suomussalmen ja Raatteen tien taistelut osoittivat, että teknillinen ylivoima ei talvella päässyt vaikuttamaan, vaan ratkaisun toi jalkaväen taistelija ja hänen tottuneisuutensa metsätaisteluihin. Neuvostosotilas taisteli loppuun asti, sillä hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa.
